Kitaraa itse opetteleva kohtaa jo ensimmäisellä viikolla kaksi merkintätapaa: sointukaaviot, joissa otteet näytetään pieninä ruudukkoina, ja tabulatuurit, joissa numerot kertovat, mihin nauhaan sormi painetaan. Sointukirjat ja tabulatuurit ovat kitaran itseopiskelussa nopein tie ensimmäisiin kappaleisiin. Väärin käytettyinä ne kuitenkin jättävät aukkoja rytmiin ja otelaudan hahmottamiseen. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä kumpikin oikeasti opettaa, mitä ne jättävät kertomatta ja miten niistä saa koottua toimivan harjoittelupolun.
Mitä sointukirja opettaa ja mitä se jättää pois
Sointukaavio on pystysuora ruudukko. Siinä kuusi pystyviivaa ovat kielet, vaakaviivat nauhoja ja pallot sormien paikkoja. X tarkoittaa, että kieltä ei soiteta, ja O, että kieli soi avoimena.
Taskukokoinen sointukirja maksaa musiikkikaupassa yleensä 8-15 €. Laajemmat, satoja otteita sisältävät teokset maksavat 15-30 €. Niistä löytyvät avointen sointujen lisäksi barré-otteet, septimisoinnut, maj7- ja sus4-soinnut sekä vähennetyt soinnut eri asemissa.
Aloittelija ei tarvitse niistä aluksi kuin murto-osan. Noin 8-10 sointua riittää: E, Em, A, Am, D, Dm, G ja C sekä myöhemmin F. Niillä soi valtava osa suomalaisesta yhteislauluperinteestä, iskelmästä ja suomirockista.
Sointukirja on sanakirja eikä oppikirja. Se näyttää, miltä ote näyttää, mutta ei kerro, miten sointujen välillä vaihdetaan sujuvasti tai millaisella kompilla kappale kulkee. Nämä asiat opitaan soittamalla, ei sivuja kääntelemällä.
Tabulatuuri – kuuden viivan pikakieli
Tabulatuurissa on kuusi vaakaviivaa, joista jokainen vastaa yhtä kieltä. Numero viivalla kertoo nauhan, ja 0 tarkoittaa avointa kieltä. Merkinnät kuten h (hammer-on), p (pull-off), / (liuku) ja b (bendaus) kertovat soittotekniikasta.
Tabulatuuri on ylivoimainen riffien, soolojen ja fingerstyle-kuvioiden opettelussa. Se näyttää suoraan, missä kohtaa otelautaa sävel soitetaan. Nuottiviivastolla sama sävel voi löytyä kolmesta tai neljästä paikasta. Siksi suomalaisen metallin teknisiä riffejä opetellaan lähes poikkeuksetta tabeista.
Myytti: tabulatuuri kertoo kaiken
Yleisin väärinkäsitys on, että tabulatuuri riittää yksinään. Tekstimuotoinen tabulatuuri ei kerro rytmiä. Siitä näkee, mitkä sävelet soitetaan, mutta ei sitä, kuinka pitkään kukin soi tai missä kohtaa iskua ne osuvat.
Jos kappaletta ei ole kuullut, pelkästä tekstitabista on käytännössä mahdotonta soittaa sitä oikein. Kokenut kitaristi kuuntelee siksi ensin alkuperäisen äänitteen ja käyttää tabia vasta sen jälkeen karttana.
Painetuissa tabulatuurikirjoissa ongelma on ratkaistu yhdistämällä tabi ja nuottiviivasto. Esimerkiksi Hal Leonardin Guitar Recorded Versions -sarjassa rytmi luetaan nuoteista ja sormitus tabista. Myös Guitar Pro -ohjelma ja Songsterr-palvelu näyttävät rytmin ja soittavat kappaleen, mikä helpottaa opettelua selvästi.
Toinen myytti kulkee päinvastaiseen suuntaan: väitetään, ettei kitaraa voi oppia ilman nuotinlukua. Rock-, blues- ja metallikitaristeissa on ammattilaisia, jotka eivät lue nuotteja sujuvasti. Poikkeuksena on klassinen kitara. Siinä tabulatuureja ei juuri käytetä, ja musiikkiopistojen ohjelmisto nojaa nuotinlukuun alusta asti.
Painettu kirja vai verkon ilmaiset tabit
Ultimate Guitar ja vastaavat sivustot tarjoavat kymmeniä versioita lähes mistä tahansa kappaleesta. Ne ovat kuitenkin käyttäjien tekemiä. Virheellisiä sointuja, väärää sävellajia ja merkitsemättä jätettyä kapoa tulee vastaan jatkuvasti. Arvosana ja kommentit kertovat jotain, mutta takuuta ne eivät anna.
Lisensoitu laulu- tai tabikirja maksaa tyypillisesti 20-35 €. Se on tarkistettu, sävellaji vastaa äänitettä ja rytmimerkinnät ovat mukana. Verkon nuottilähteiden luotettavuudesta kerrotaan tarkemmin artikkelissa nuotit verkossa ja niiden luotettavuus.
Kivijalkamusiikkikaupassa kirjaa voi selata ennen ostamista ja katsoa, vastaako taso omaa osaamista. Itse kitara kannattaa hankkia soitinkaupasta ja säätöä tai huoltoa vaativa soitin viedä huoltoliikkeeseen, vaikka moni musiikkikauppa tarjoaa myös niitä palveluja.
Askel askeleelta: sointukirjat ja tabulatuurit kitaran itseopiskelussa
Toimiva järjestys yhdistää molemmat merkintätavat eikä pelkästään vaihda yhdestä toiseen:
- Viikot 1-6: avoimet soinnut sointukirjasta ja vaihdot parin sointujen välillä, esimerkiksi Em-G-D-C.
- Viikot 4-8: kompit metronomin kanssa tempossa 60-80 bpm. Tahtia nostetaan vasta, kun vaihto on puhdas.
- Kuukaudet 2-3: yksinkertaiset riffit tabista niin, että äänite soi rinnalla.
- Kuukaudet 3-4: F-barré ja rytmimerkintöjen perusteet tabikirjan nuottiviivastolta.
- Tästä eteenpäin: kokonaiset kappaleet tabikirjoista, joissa on sekä tabi että nuotit.
Jos haluaa rakenteellisemman otteen, kitarakoulu korvaa irralliset kirjat. Hal Leonard Guitar Method ja kotimaiset kitarakoulut etenevät tasoittain ja yhdistävät soinnut, tabin ja nuotit. Tasojen vertailusta kerrotaan lisää artikkelissa nuottikirjojen valinta soittajalle.
Yleisimmät virheet ja mitä välttää
Liian laaja sointukirja liian aikaisin. 1 000 otteen kirja tuntuu hyvältä sijoitukselta, mutta aloittelija hukkuu siihen. Kolme kuukautta kymmenen soinnun parissa vie pidemmälle kuin sata satunnaisesti kokeiltua otetta.
Tabulatuurin lukeminen ylösalaisin. Ylin viiva on ohuin e-kieli, vaikka kitaraa katsoessa se on alimpana. Moni opettelee riffin väärille kielille ja ihmettelee, miksi se kuulostaa oudolta.
Virityksen ja kapon ohittaminen. Monet rock- ja metallikappaleet soitetaan drop D -virityksellä tai puoli säveltä alas viritettynä. Tabin yläreunassa oleva viritystieto jää helposti lukematta. Matalat viritykset vaativat usein myös paksummat kielet, mistä kerrotaan artikkelissa kitaran kielten valinta.
UKK
Kumpi kannattaa opetella ensin, soinnut vai tabulatuuri?
Soinnut. Ne antavat heti mahdollisuuden säestää kokonaisia kappaleita, ja tabulatuurin lukeminen helpottuu, kun otelauta on jo tuttu. Tabit tulevat mukaan yleensä 1-2 kuukauden kohdalla.
Riittävätkö ilmaiset verkkotabit itseopiskeluun?
Alussa ne riittävät, kun äänite on aina rinnalla ja käyttää korkeasti arvioituja versioita. Rytmin opetteluun ja vaativampiin kappaleisiin tarkistettu tabikirja tai rytmin näyttävä ohjelma on selvästi luotettavampi.
Tarvitseeko klassisen kitaran soittaja tabulatuuria?
Harvoin. Klassisen kitaran ohjelmisto julkaistaan nuottiviivastolla ja sormitusmerkinnöillä. Tabulatuurista on hyötyä lähinnä silloin, kun klassista tekniikkaa sovelletaan pop- tai fingerstyle-sovituksiin.
Sanakirja ja kartta rinnakkain
Sointukirja on sanakirja ja tabulatuuri kartta, mutta kumpikaan ei soita rytmiä soittajan puolesta. Itseopiskelu sujuu parhaiten, kun ensimmäinen kirjahankinta on ohut sointukirja tai kitarakoulu ja ensimmäinen tabikirja sisältää myös nuottiviivaston. Äänitteen kuuntelu ennen jokaista uutta kappaletta on vaihe, jota mikään merkintätapa ei korvaa.